tiistai 8. maaliskuuta 2016

Flunssa, silmä-ja korvatulehdus



Pakko kertoa tästä taudista, joka alkoi kurkkukivulla ja väsymyksellä mutta paisui mitä ihmelllisimpiin tauteihin. Viime maanantaina (selvennyksenä päivämäärä 29.2) olin jo väsynyt ja tunsin kurkussani ystävien kerhon kokoontuvan mutta en välittänyt. Tiistaina kurkkukipu räjähti ja kuume nousi 38 asteeseen. Marssin..tai pikemminkin raahustin lääkärille. 

Ruokaa <3


Mulle tehtiin kaikki mahdolliset kurkkukipuun liittyvät testit ja kirjoitettiin sairaslomaa muutama päivä. "Ota buranaa ja kuumaa ja lepää." Mä en huomannut naisen nimikyltissä kyltissä tekstiä harjoittelija, minkä takia olisi pitänyt olla itse tarkempi.


Seuraavana päivänä (tiistai 1.3) syömisestä ja juomisesta ei tullut mitään. Kurkkuuni oli muuttanut Texasin isoin kaktus ja muutama teräsvillamytty. Onneksi Netflix piti uskollisesti seuraa. Samana iltana vasempaan korvaani alkoi särkemään (noi on ahvenia, saatana!!) ja tykyttämään. Raahustin lääkärille.



Naapuri <3


Miten mä onnistuin nappaaman ajan sille yhdelle nuorelle ja luvattoman komealle mieslääkärille??? Tämä sama adonis on hoitanut mua aikaisemmkin ja oli edelleen säilynyt yhtä komeana.
Komeus kysyi paljon kysymyksiä ja tutki huolellisesti. 
Jostain syystä olin niin kipeä ja tuskainen, että oli pakko päästää muutama kyynel silmästä. Samalla kun mä pyyhin silmäkulmiani ja kun komeus tutki mun korvaa niin se sipaisi hiukset mun korvan taakse, ja tokaisi:"Kyllä sä paranet."  


Otin lääkkeen heti kun kun sain ne käsiimi. Silmät tulehtuivat heti bussissa matkalla kotiin mutta annoin olla. Ajattelin, että se on vain väsymystä. Kirvelyä jatkui koko yön ja seuraavan päivän. Syöminen ja juominen onnistui kuitenkin pienen huimauksen kanssa, ihanaa!  Soittelin kuitenkin lääkärille, että onko tää silmien oireilu ja huimaus vakavaa, pitäskö tulla lääkäriin tsekkaa tää. Lääkäri puhelimessa:"No mitä sä nyt sit haluat tehdä...emmä usko et se siitä lääkkeestä johtuu."
MURRR. 

Illalla soitti töihin ja sit ajanvaraus taas lääkärille. Fiksu tyyppi; laittoi heti tippoja silmiin ja ehdotti, että jos söisin yhden liuskan loppuun järkevän kuurin takia. Apteekista hain silmätipat ja kaupasta lisää ruokaa. 


Tänään 8.3 tuntuu olo melkein normaalilta, ellei oteta huomioon liisterinuhaa ja korvia, jotka menevät lukkoon aika ajoin. Kurkku vieläkin irvistelee mutta sille ei voi mitään koska on virustauti.
Mites tää nyt meni niinkuin omasta mielestä? Sairaus sairauden perään. Kaiken huipuksi Sokos mainostaa tällä hetkellä tapahtumaansa Kutsu kauneuteen. Mun kohdalla se olisi Kutsu sairauteen tai Kutsu Rumuuteen. Ja tämä siis huumoria; Sokos on mun yksi lemppareista.


Näistä kuvista on jo ikuisuus, mutta ymppäsin ne tähän flunssatarinan sekaan niin ei mene ihan räkäiseksi tää homma.







College t-paita   Gina Tricot
Kauluspaita   Seven Seas 
ostin tän Sokoksen miesten osastolta
Leggins   Marks&Spencer 
Helmet  lahja ex-poikaystävältä
Kengät Adidas




Kuvat: Karoliina Maarala 

Palaillaan, 
Petra